Kaukana arjesta (osa 2)

Aamulla Miranda heräsi pirteämpänä kuin koko keväänä. Hän nousi sängystä, avasi ikkunan ja hengitti maalaisilmaa sisäänsä. Linnut lauloivat puissa aamukonserttiaan, auringonsäteet leikkivät aamukasteen pisaroimassa nurmikossa ja muutama aamuvirkku perhonen teki silmukoita pihan kukkien välissä. Miranda tunsi syntyneensä uudelleen ja meni valmistamaan aamupalaa: maustekahvia, appelsiinimehua, jugurttia ja keksi kahvin seuraksi. Syötyään hän tiskasi ja meni vaihtamaan vaatteita. Lämpömittari näytti jo +20 eikä kello ollut kuin kymmenen. Tänään hän ajaisi nurmikon ja ruskettuisi samalla. Hän seisoi mietteliäänä vaatekaapin edessä miettiessään, mistä jäisi vähiten rajoja. Sitten hän virnisti, riisui kaikki vaatteet päältään ja laittoi jalkaansa vain mustat saappaat ja hoiteli nurmikon ensin viikatteen avulla, vei pahimmat roskat kompostiin ja haki sitten keltaisen hirviön liiteristä. Moottori pyörähti käyntiin ja pari tuntia myöhemmin Jonna oli ajanut koko pihan. Hän kitki vielä rikkaruohot kukkapenkeistä ja oli sitten valmis pihan puolella.

Iltapäivällä Miranda  oli pakannut reppunsa ja lähti kävelemään kohti rantasaunaa. Matka sujui leikiten vanhoja metsäpolkuja pitkin. Rannassa hän seisoi hetken ihailemassa järven ja taivaan sinisyyttä. Perinteisen punainen saunarakennus seisoi tutulla paikallaan ja Miranda  sai oven auki vaivatta. Hän kävi nopeasti kaikki huoneet läpi: eteisen, ruoanlaittotilan, oleskelutilan sekä alkovin. Alkovin kaapeissa oli hyllyt vääränään puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita. Hän ei lainkaan muistanut, että oli täydentänyt varastot. Myös keittokomerossa oli kaapeissa purkkeja ja kuivaruokia ja radiokin kökötti ikkunalaudalla. Saunan puolella oli kaikki peseytymistarvikkeet, mutta puunhalkoja lämmitystä varten ei ollut lainkaan. Yllättävän hyvin hän oli viime kerralla muistanut täyttää kaikki varastot. 

Hän kävi hakemassa kaapista pyyhkeen ja meni sen kanssa laiturille. Hän katseli ympärilleen eikä missään näkynyt ketään. Ehkä muut saman järven ympärillä asuvat eivät olleet vielä aloittaneet lomiaan. Hän riisui paitansa ja shortsinsa. Hän hyppäsi pää edelle järveen ja ui tunnin verran. Hän nousi laiturille ja jäi siihen istumaan. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja hetkessä hänellä oli jälleen kuuma.   Hän siirtyi laiturilta pihan suojaan, haki varastosta riippumaton, asetti sen kahden koivun väliin ja riisuutui sitten aivan alasti. Hitain liikkein hän voiteli vartalonsa aurinkorasvalla ja asettautui sitten selälleen riippumattoon ja nukahti. 

Hän heräsi vasta, kun kylmä hiipi hänen jäseniinsä. Hän ravistautui hereille ja huomasi auringon menneen pilveen.  Taivas oli harmaiden pilvien peitossa ja ilmassa tuoksui sateelle, mutta vettä ei vielä tullut. Miranda puki shortsit ja paidan päälleen ja meni laiturinnokkaan tähystämään kauemmas järvelle. Pilvet olivat järven toisella puolella lähes pikimustat.  Sitten Miranda huomasi, että vähän matkan päässä oli soutuvene, mutta soutajaa ei näkynyt missään. Vene ajelehti itsekseen. Miranda koetti siristellä silmiään, muttei pystynyt tuntemaan venettä kenenkään naapurinsa veneeksi. Vene ajelehti hieman lähemmäksi ja sitten Miranda huomasi, että veneessä oli joku, mutta todennäköisesti menettänyt tajuntansa. Enempää ajattelematta hän hyppäsi laiturilta ja ui veneen luokse. Veneessä olija istui keskipenkillä kaksin kerroin. Miranda  koetti huhuilla, mutta ei saanut vastausta.  Hän ui veneen peräpuolelle, kurkotti kätensä niin pitkälle kuin pystyi ja sai ponnistettua itsensä veneeseen. Varovasti hän siirtyi hahmon taakse ja kosketti tätä olalle.

”Anteeksi”, hän sanoi varovasti. Ei vastausta. Varovasti hän tarttui veneilijää molemmista olkapäistä ja ravisti hieman. Silloin hahmoon tuli eloa.

”Oletteko kunnossa”,  Miranda tiedusteli.  Hahmon pää kääntyi ja Miranda huomasi, että kyseessä oli mies. Miehellä oli pitkä musta parta ja hattu oli vedetty niin syvälle päähän, ettei silmiä juuri nähnyt.

”Taisin torkahtaa. Kukas te olette”, mies kummasteli. Miranda oli sulaa siihen paikkaan. Vaikka mies oli ulkoiselta olemukseltaan kuin luolamies, tämän ääni oli samettisen matala.

”Tulin tarkistamaan, että ette tarvitse sairaalakuljetusta”, Miranda vastasi. Mies tarkasteli naista päästä varpaisiin ja katse pysähtyi hetkeksi märälle rintamukselle. Mirandasta vaikutti, että partansa takana mies saattoi hieman hymyillä.

”Olen kunnossa. Olen vain valvonut työni takia paljon ja olin nyt kalassa. Onkeni on nähtävästi mennyt menojaan”, mies totesi mietteliäänä ja tarttui airoihin.

”Mihin voin jättää teidät? Ukkonen taitaa tehdä tuloaan, joten lähtisin itsekin mieluusti kotiin”, mies sanoi. Miranda osoitti suuntaa ja mies souti hänet sinne. Miranda hyppäsi veneestä laiturille ja mies käänsi veneensä.

”Kiitokset vielä huolehtivaisuudestanne. Nykypäivänä avuliaisuus tuntuu olevan harvinaista”, mies sanoi ja odottamatta vastausta souti pois.  Miranda katsoi veneen perään, mutta siinä samassa taivas repesi ja hänelle tuli kiire lähteä takaisin päärakennukselle.

Seuraavana aamuna Miranda heräsi jo hieman ennen viittä. Sade oli lakannut, mutta puiden lehdet olivat täynnä pisaroita. Miranda päätti tehdä pienen autoretken aamuisilla teillä. Hänhän voisi hieman kokeilla, miten lujaa uudella autollaan pääsisi. Jos hän menisi metsäreittiä, joka kiemurteli järven ympäri, siellä olisi vielä hiljaisempaa, koska tien varrella ei ollut lainkaan taloja. Miranda  puki ylleen tiukan, elastaanista valmistetun mustan hameen, joka ylettyi hieman polven yläpuolelle. Hame oli niin tiukka, että lanteen kaarteet erottuivat selvästi ja pienikin haara-asento sai hameen helman nousemaan. Nännejään hän pumppasi pienten nännipumppujen avulla ja asetti sitten pienet, mustat, kumiset renkaat nänneihin, jotta ne pysyivät isoina ja kivikovina. Hän puki pitsiset, liilat rintaliivit ja tiukan liilan paidan, jossa oli napitus edessä. Miranda katsoi itseään peilistä ja huomasi, että nännit piirtyivät selkeästi paidan läpi, vaikka hänellä olikin rintaliivit tällä kertaa. Hän laittoi jalkaansa tasapohjaiset kengät, sillä korkokengillä ei pystyisi autoa ajamaan turvallisesti.